2%
Questions marked with a * are required Exit Survey
 
 
Muistitreenaus - Suostumus

Haemme terveitä, 18-40 -vuotiaita aikuisia korkeakouluopiskelijoita tutkimukseen jossa selvitetään lyhyen harjoittelun vaikutuksia muistiin ja keskittymiskykyyn. Tutkimus kestää kokonaisuudessaan yhden arkiviikon verran maanantaista perjantaihin. Tutkimus alkaa tietokoneluokassa noin 1.5h alkumittaussessiolla johon kuuluu tietokonetehtäviä sekä muutama kyselylomake, ja se loppuu suunnilleen samanpituisella loppumittaussessiolla. Näiden kahden mittauksen välissä tekee osa koehenkilöistä nettipohjaisia kotitehtäviä (1 x 30 minuuttia), joista ilmoitamme tarkemmin suoritettuasi alkumittauksen. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja saat keskeyttää osallistumisesi missä vaiheessa tahansa. Tutkimuksen loppuun suorittaneille maksetaan 40 euron verollinen korvaus. 

Osallistuaksesi tutkimukseen tulee sinun ensiksi täyttää taustatietokysely koska tämän perusteella määritämme soveltuvuutesi tutkimukseen. Kyselyssä esitetään neurologiseen taustaan, terveydentilaan ja kielitaustaan liittyviä kysymyksiä. Taustatietokyselyn lopussa tulee sinun vielä tehdä ajanvaraus alku ja –loppumittaukseen.

Vastauksesi tässä taustietokyselyssä:
 - Säilytetään tietosuojaturvalain täyttävissä olosuhteissa ja niitä käsitellään luottamuksellisesti.
 - Säilytetään vain tutkimusta tekevien tutkijoiden ulottuvilla.
 - Säilytetään sivustolla vain tilapäisesti jonka jälkeen tallennamme esitietosi nimettömästi (tunnistekoodeina), josta ei voi päätellä identiteettiäsi ja poistamme kaikki tiedot tältä sivustolta.
 
 
* Suostun osallistumaan tähän taustatietokyselyyn
 
Kyllä
 
Ei
 
Privacy & Data Security